|
04.05.2012 |
Pirkanmaan Epilepsiayhdistys ry on ajanut jo vuodesta 1968 epilepsiaa sairastavien ja heidän omaistensa asioita Pirkanmaan alueella. Tarjoamme vertaistukea palvelutoimistossamme, toiminnoissamme ja erilaisissa virkistystapahtumissa. Järjestämme myös luentotilaisuuksia. Yhteistyössä muiden alueen vammais- ja potilasjärjestöjen kanssa olemme yhteydessä viranomaisiin ja TAYS:n neurologian ja lasten neurologian klinikkaan.
Yhdistyksemme kuuluu Epilepsialiittoon, joka järjestää mm. kuntoutumiskursseja epilepsiaa sairastaville ja heidän omaisilleen.
Tulemalla mukaan toimintaamme tutustuu samanlaisessa elämäntilanteessa oleviin ihmisiin! Yhdistyksessämme on noin 600 jäsentä sekä aluekerho Sastamalassa. Jäsenmaksumme on tällä hetkellä 17 euroa vuodessa, joka sisältää myös Epilepsialehden vuosikerran. Lehdestä saa mm. uusinta tietoa epilepsiasta ja Epilepsialiiton kursseista.
TOIMISTOMME PÄIVYSTÄÄ: MA KLO 11-13 JA TI KLO 16-18.
Huomaathan, että torstaipäivystys on loppunut toistaiseksi.
Kesällä päivystys on 5. kesäkuuta asti. Päivystykset jatkuvat tiistaina 7. elokuuta alkaen.
Vastaamme sähköposteihin myös kesätauon aikana.
EPILEPSIALIITON VALTAKUNNALLISET KESÄKISAT
Pyynikin urheilukentällä Tampereella järjestetään urheilukilpailut
9.6. klo 12-17. Ilmoittaudu kilpailijaksi maksuttomiin kisoihin Epilepsialiittoon.
TARVITSEMME MYÖS VAPAAEHTOISIA TOIMITSIJOIKSI KISOIHIN ERI TEHTÄVIIN. ILMOITTAUDU YHDISTYKSEEMME.
Käynti- ja postiosoitteemme on muuttunut. Entinen Koskikadun ovikello on siirtynyt toisen yrityksen käyttöön. Olemme edelleen samassa toimistossa, mutta uusi käyntiosoitteemme on Hämeenkatu 13 B, 4. krs.
Alaovi on avoinna klo 17:00 asti. Soittokellossamme lukee "epilepsia".
Jäsenillat ja muut tilaisuudet:
1.7. TEATTERIRETKI LAUTSIAN LOMAKESKUKSEEN
Klikkaa "lue lisää"-kohtaa...
17.8. Koko perheen saunailta Sastamalassa
Klikkaa "lue lisää"...
|
|
Lue lisää...
|
|
|
Liikunta-ja kulttuuriseteli |
|
04.05.2012 |
|
Tuemme jäsentemme kulttuuri- ja liikuntaharrastuksia myymällä jäsenillemme liikunta- ja kulttuuriseteleitä. (Ent. kulttuuriseteli) Seteli on yhdistelmäseteli liikunnan ja kulttuurin harrastamiseen. Seteliä voi käyttää maksuvälineenä sekä monissa kulttuurikohteissa (mm. teatteri-, musiikki- ja urheilutapahtumat) että liikuntapaikoissa. Lisätietoja: www.smartum.fi.
Setelin arvo on 5 €/kpl. Jäsenhintamme on 3 €/kpl. Setelit ovat vain jäsentemme henkilökohtaiseen käyttöön. Seteleitä myydään yhdistyksen toimistossa päivystysaikaan maanantaisin klo 11-13 sekä tiistaisin klo 16-18.
|
|
|